Jokaiselle tulee elämänsä aikana vastaan hetkiä, jolloin lainan ottaminen tulee ajankohtaiseksi. Laina tarkoittaa yleiskielessä rahavelkaa, jossa lainanantaja antaa hakijalle lainaa korkoa vastaan. Lainaa voidaan ottaa sekä unelmien toteuttamiseen että kiperistä tilanteista selviämiseen. Lainat mahdollistavat esimerkiksi oman kodin remontoimisen tai kokonaan uuden kodin ostamisen, mutta myös yllättävän laskun maksamisen silloin, kun tili näyttää nollaa. Lainat vaihtelevat kymmenien eurojen arvoisista pikalainoista jopa satojen tuhansien eurojen asuntolainoihin.

Lainat voidaan jakaa karkeasti pikavippeihin (noin 50-1000 euroa), kulutusluottoihin (1000-30000 euroa) ja suurempiin lainoihin, joka nimetään usein käyttökohteen mukaan esimerkiksi asuntolainaksi. Nykyään lainoja myöntävät perinteisten pankkien ohella yksityiset rahoituslaitokset, joiden suosio on lisääntynyt räjähdysmäisesti etenkin netissä. Netistä saatavat lainat vaihtelevat 50 eurosta 30 000 euroon, ja maksuaika voi olla mitä tahansa 14 päivän ja 20 vuoden välillä.

DFC Nordic tarjoaa monipuolisesti erilaisia lainoja ja luottokortteja suomalaisille kuluttajille. Tutustu tästä lainoihin ja lähetä hakemus!

Pankista saatava laina on lähes poikkeuksetta vakuudellista lainaa. Tämä tarkoittaa sitä, että lainat myönnetään vain lainan arvoista vakuutta vastaan (esimerkiksi 30 000 euron lainassa vakuudeksi riittää 30 000 euron arvoinen asunto). Myös ulkopuolinen voi toimia velan takaajana, jolloin hän on vastuussa lainasta silloin, jos lainan ottaja ei pysty maksamaan lyhennyksiä takaisin ajoissa. Netistä saatavat lainat ja useimmat kulutusluotot ovat vakuudettomia. Suuremmissa summissa vakuudeksi voidaan kuitenkin vaatia säännölliset palkka- tai eläketulot. Lue myös uutinen Katso, mikä pankki tarjoaa nyt halvinta asuntolainaa Talouselämän sivulta.

Lainojen vertailu kannattaa

Lainojen kuluissa ja ehdoissa on merkittäviä eroja yrityksestä riippuen. Siitä syystä lainat kannattaa aina vertailla ennen hakemista. Osoitteessa Vertaalaina.fi verrataan yli kahdenkymmenen rahoitusyrityksen pikalainoja ja kulutusluottoja, jotka ovat kooltaan 50-6000 euroa. Vertailussa valitaan haluttu lainasumma, minimilaina-aika ja lainan hakijan ikä. Hakukone etsii hakukriteerit täyttävät lainasummat, joiden kuluja ja vuosikorkoja voi verrata kätevässä taulukossa. Kulujen ohessa voit tutustua lainapaikan yleisiin lainaehtoihin, kuten ikärajaan, mahdolliseen joustolimiittiin ja lainojen takaisinmaksuaikaan.

Vuoden 2013 pikalainauudistuksen ja markkinoiden kovan kilpailun vuoksi netistä saatavat lainat ovat edullisempia kuin koskaan aikaisemmin. Lainapaikasta riippuen ensimmäiset lainat voi saada ilmaiseksi, jonka jälkeen kulut esimerkiksi 50 euron lainassa vaihtelevat kuudesta eurosta kahdeksaan euroon laina-ajasta riippuen. Ennen pikalainauudistusta 50 euron pikalainan kulut saattoivat olla jopa useita kymmeniä euroja. Vasta nyt pikalainasta on tullut aidosti hyvä ratkaisu pieniin rahantarpeisiin tilin ammottaessa tyhjyyttään.

Joskus lainaa täytyy saada nopeasti, jolloin vertailu kannattaa ulottaa hintojen taakse. Suomen lain mukaan pikalainoja ja kulutusluottoja saa maksaa asiakkaiden tileille päivittäin klo 7-23 välisenä aikana. Yrityksestä riippuen lainoja voidaan maksaa ja myöntää myös esimerkiksi vain arkipäivisin. Lisäksi rahojen siirtyminen eri tileille vaihtelee muutamista minuuteista muutamaan arkipäivään. Lainojen maksu- ja siirtoajat löytyvät usein lainapaikan lainaehdoista tai erillisestä kysymysosiosta.

Lainojen hakeminen

Nykypäivänä lähes kaikki lainat saa haettua nopeasti ja vaivattomasti netistä. Lainahakemus tehdään nettilomakkeella, jonka yhteydessä tunnistaudutaan palveluun verkkopankkitunnuksien avulla. Voit hankkia verkkopankkkitunnukset esimerkisi S-Pankista. Isompien lainasummien lainaamisessa saatetaan vaatia erilaisia liitteitä, jotka voi lähettää palveluun sähköisessä muodossa. Hakemuksen lähettämisen jälkeen asiakkaalle lähetetään lainapäätös joko sähköpostitse tai tekstiviestillä. Parhaimmillaan lainapäätöksen ja rahat tilille voi saada vain muutamassa minuutissa!

Lainat lyhyesti:

  • Lainat voidaan jakaa pikalainoihin (50-1000 euroa), kulutusluottoihin (1000-30 000 euroa) ja isompiin lainoihin, joita ovat esimerkiksi asuntolainat
  • Yksityisten rahoitusyritysten tarjoamia pikalainoja ja kulutusluottoja voi hakea ilman vakuuksia tai takaajia netistä
  • Lainojen maksuaika vaihtelee pikalainoissa ja kulutusluotoissa 14 päivästä 20 vuoteen
  • Lainat kannattaa kilpailuttaa vertailemalla niitä osoitteessa Uusilaina.fi
  • Lainojen vertailussa on hyvä ottaa huomioon kulujen lisäksi myös maksuajat