Suoritimme vertailun, jossa esitellään yhdeksän erilaista vakuudetonta lainaa. Selvitimme, mikä niistä on halvin ja paras tänä vuonna. Lue tulokset tästä.

Pankkien vakuudettomat kulutusluotot top 3

Pankit tarjoavat toisistaan hieman poikkeavia vakuudettomia kulutusluottoja. Osan pankeista ykköstuote on luottokortti, toiset kauppaavat kertaluottoja ja eräät painottavat jatkuvien tililuottojen roolia. Lisäksi osa pankeista ei mielellään tarjoa vakuudettomia kulutusluottoja lainkaan vaan yrittää kaikissa tilanteissa pyytää vakuutta lainalle. Vakuudellisuus on toki etu myös kuluttajalle, sillä se laskee huomattavasti pankin riskiä ja näin samalla lainan hintaa.

Seuraavat kolme pankkia tarjoavat kilpailukykyisiä vakuudettomia kulutusluottoja. Nämä ovat karkeasti ottaen parhaat vakuudettomat lainatuotteet Suomen markkinoilla, sillä pankkien ulkopuolella tarjotut lainat ovat miltei poikkeuksetta kalliimpia kuin nämä. Toisaalta muista, että pankit myös räätälöivät mielellään lainatarjoukset asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi osa hyvätuloisista asiakkaista voi saada lainaa paljon paremmilla ehdoilla kuin mitä pankit verkkosivuillaan ilmoittavat.

1. S-Pankin S-Laina

Hae S-Lainaa!

Vakuudeton kulutusluotto 5000 – 20 000 €

S-Pankki käyttää halpoja lainoja eräänlaisena sisäänheittotuotteena. Koska kyseessä on uusi pankki, sen on tärkeää kaapata asiakkaita itselleen asemansa vakiinnuttaneilta pankeilta. Pankin edullisiin todellisiin vuosikorkoihin vaikuttaa se, että sen sivukulut, kuten palvelumaksut, ovat hyvin matalia etenkin S-Etukortin haltijoille.

S-Laina on 5000 € – 20 000 € kertalaina. Maksuaikaa myönnetään enintään 12 vuotta. Lainan myöntämisen minimi-ikävaatimus on 25 vuotta ja hakijan säännöllisten vuositulojen pitää olla 24 000 euroa. Nämä vaatimukset täyttävä hakija saa S-Lainaa jopa vain 7 % todellisella vuosikorolla. Tämä sisältää avausmaksun ja muut kulut.

2. OP Joustoluotto

Hae OP Joustoluottoa!

Vakuudeton tililuotto jopa 8500 €

Enintään 8500 euron suuruinen OP Joustoluotto on jatkuva tililuotto, mutta halutessaan sitä voi käyttää myös kertalainana. Joustoluoton todellinen vuosikorko on halvimmillaan 8 %. Hinta koostuu nimelliskoron lisäksi kolmen prosentin nostopalkkiosta, 50 euron vuosimaksusta ja neljän euron kuukausittaisesta tilinhoitomaksusta.

3. Danske Bankin Käyttölaina

Hae Danske Bank Käyttölainaa!

Vakuudeton tililuotto jopa 10 000 €

Danske Bankin Käyttölaina on jatkuva tililuotto, jonka luottolimiitti on 2000 – 5000 euroa, tosin parhaat kanta-asiakkaat saavat käyttöönsä jopa 10 000 euron luottotilin. Todellinen vuosikorko 2000 euron lainalle hitaimmalla mahdollisella maksuajalla on 12,58 %. Danske Bank myöntää velalliselle jopa kaksi maksuvapaata kuukautta vuodessa.

Nettilainat top 3

Pankkien ulkopuolelta haettavat vakuudettomat pikalainat lisäävät suosiotaan vuodesta toiseen. Netistä löytyy monia luotettavia ja kohtuullisesti hinnoiteltuja kulutusluottoja, mutta seuraavat kolme ovat erityisen hyvämaineisia.

1. Nopsalaina

Hae Nopsalainaa!

Vakuudeton kulutusluotto 2000 – 20 000 €

Nopsalaina on virolaisen Bigbankin kulutusluottopalvelu, jonka kautta on mahdollista saada lainaa hieman nopeammin kuin suomalaisista pankeista – tosin myös yleensä kalliimmalla hinnalla. Nopsalainan vakuudettomat kulutusluotot ovat suuruudeltaan 2000 – 10 000 euroa, tosin yhteishakijan kanssa lainaa haettaessa on mahdollista saada jopa 20 000 euron suuruista luottoa. Maksuaika vaihtelee puolen vuoden ja kymmenen vuoden välillä. Todellinen vuosikorko riippuu hakijan taloustilanteesta. Halvimmillaan 6000 euron kulutusluotto viiden vuoden laina-ajalla kerryttää todellista vuosikorkoa kaikkine kuluineen 14,01 %.

2. Joustolaina

Hae Joustolainaa!

Vakuudeton kulutusluotto 3000 – 25 000 €

Joustolaina on samankaltainen lainapalvelu kuin Nopsalaina, mutta sitä pyörittää ruotsalainen Collector. Joustolainan suuruus on 3000 – 25 000 euroa ja maksuaika 2-15 vuotta. Todellinen vuosikorko on 10-30 % riippuen lainan ominaisuuksista ja hakijan taloustilanteesta. Hakijan tulee olla täyttänyt 20 vuotta, hänen tulee asua Suomessa ja hänen vuositulojensa täytyy olla vähintään 15 000 euroa.

3. Halino

Hae Halino-lainaa!

Vakuudeton kulutusluotto 100-6000 €

Halino on toinen ruotsalainen kulutusluotto. Se on helposti haettava ja äärimmäisen yksinkertaisesti hinnoiteltu. Kaikkien Halinon lainojen todellinen vuosikorko on 29,84 %. Lainaa myönnetään 100-3000 euroa, tosin yhteishakijan kanssa on mahdollista hakea jopa 6000 euron lainaa. Halinon lainoihin voi kytkeä 0,45 % lisäkorolla lainaturvavakuutuksen, joka suojaa velallista työttömyydestä tai sairaudesta johtuvien maksuongelmien iskiessä.

Jatkuvat tililuotot top 3

Jatkuvat tililuotot ovat yhä suositumpi tapa nostaa nopeaa ja pientä lainaa. Ongelmana jatkuvissa tililuotoissa on, että osa niistä on törkeän kalliita. Pahimmillaan tililuottoja tarjovat yritykset kiertävät lainoille asetettua korkokattoa. Seuraavat tililuotot eivät ole kovin edullisia verrattuna pankkien kulutusluottoihin, mutta ovat kuitenkin jokseenkin järkevästi hinnoiteltuja ja luotettavaksi tiedettyjä.

1. Credit24

Hae Credit24 Joustolimiitti!

Jatkuva tililuotto 100-3000 €

Credit24 Joustolimiitti on tiettävästi edullisin suomalaisessa netissä tarjottava tililuotto. Credit24:n lainatilien limiitti vaihtelee 100 ja 3000 euron välillä ja lainan maksuaika on 1-36 kuukautta. Luoton voi maksaa aina takaisin etuajassa. Luottotili ei kerrytä kuluja silloin, kun siellä ei ole avointa lainaa. Kuten yleensäkin tililuottojen tapauksessa rahaa voi nostaa lainatililtä aina uudestaan, kunhan limiitti ei ylity. Lainan arvioitu todellinen vuosikorko on enintään 50,2 %.

2. Euroloan

Hae Euroloan-lainaa!

Tililuotto jopa 10 000 €

Euroloan tarjoaa jopa 10 000 euron tililuottoja. Euroloan räätälöi luottojensa hinnat asiakkaan maksukyvyn ja elämäntilanteen mukaisesti. Halvinta lainaa saavat vähän vanhemmat ja hyvätuloiset hakijat, kun taas kalleint alaina on nuorille ja vähätuloisille. Edullisimmillaan Euroloanin lainat ovat todelliselta vuosikoroltaan vain 4,90 %, mutta tämä on hyvin teoreettinen lukema. Todellisuudessa yleensä heidän luottojensa hinnat nousevat 50 % tuntumaan tai jopa hieman ylitse.

3. Ferratum

Hae Ferratum-lainaa!

Tililuotto 2000 € ja ilmainen ensilaina

Ferratum ei ole ehkä halvin vaihtoehto, mutta se on tunnettu ja luotettu lainayritys. Ferratumin paras ominaisuus on 400 euron ilmainen ensilaina, josta ei peritä mitään kuluja, kunhan se maksetaan takaisin ajallaan.

Ferratumin tililuotto Joustava on 2000 euron suuruinen ja se toimii samoin kuin muutkin jatkuvat luotot. Kustakin nostosta peritään 12,5 % provisio ja avoin laina kerryttää 8,5 % kuukausittaista nimelliskorkoa. Todellinen vuosikorko voi kivuta yli 200 prosentin, jos lainaa käyttää kalleimmalla mahdollisella tavalla.